Kuten jo taisin mainita, olen löytänyt aarteeni. Paikan/ryhmän jossa on soulia ja sydäntä maailman ääriin. Breakdance Project Uganda(BPU) on projekti jonka ideana on edesauttaa positiivista sosiaalista muutosta tanssin ja muiden hiphop kulttuurin elementtien avulla. Projekti kokoaa nuoret tanssinnälkäiset yhteen joka maanantai ja keskiviikko 17-20.30 Nsambya Sharing hallille jakamaan osaamistaan. Ideana on, että jokainen on oppilas ja jokainen on opettaja. Joka maanantai ja keskiviikko sharing hallille tulee suunnilleen sata nuorta tanssiin ja jakaan ajatuksia. Treenit on kaikille ilmaset, joten raha ei oo este tulemiselle. BPU on nyt jatkunut vuodesta 2006 saakka.
Eka kerta sharing hallilla veti multa jalat alta. Lämmin vastaanotto ja aito kiinnostus uusia mestoille tulevia kohtaan aiheutti kylmänväreitä. Tutustuin heti Oscariin, joka kerto mulle enemmän projektista. Jätkät opettaa ja oppii yhdessä, jakaa kokemuksia, käy opettamassa myös lapsia kouluilla ja orpokodeilla ja tekee videopätkiä. Ens vuonna ilmestyy elokuva Bouncing Cats joka on kertoo siitä kuinka b-boying ja hip-hop kulttuuri on tuonut Ugandan nuoret yhteen.
Juttelin Oscarin kanssa viime viikolla pitkään ja se kerto omasta ensimmäisestä sharing hall kokemuksestaan. Oscar oli aiemmin pelannu futista ja ettiny sitä jotain. Sit se tuli sharing hallille ja löysi jotain siistiä. Oscar osallistu parille tunnille ja alko lähes heti opettaan muita: “Kun sä jaat mahdollisimman pian muille mitä osaat, opit myös ite paljon. Kaikilla on oma kapasiteetti tehdä juttuja mutta ei meitä oo huonompia tai parempia. Tärkeintä on itsensä ilmaisu niin kun se tuntuu hyvältä. Ite en halua antaa valmiita rutiineja vaan juttuja, joita kukin voi yhdistellä. En oo hyvä opettaja, mutta jaan kaiken sen mitä voin muille ja sit taas muut jakaa niiden juttuja. Sillä tavalla kaikki oppii toisiltaan.”
BPUn alaprojekti “Dance Together Uganda” toimii Nateetessa tiistaisin ja lauantaisin 17-19.30. Kaikilla lapsilla ei oo varaa tulla Sharing hallille asti tai ne on liian pieniä, joten jätkät perusti projektin BPUn rinnalle. Käyn Nateetessa aina lauantaisin ja opetan siellä lapsille b-boying ja hiphopin perusteita. Ja Kaikki tulee aina kiitteleen mua että tuun paikalle ja oon osa niiden projektia. Kenenköhän tässä pitäis kiittää ja ketä! Illan päätteeksi jätkät kokoo lapset yhteen ja pitää pienen puheen ja kiittää kaikkia ja sit saattaa pienimpiä lapsia kotiin. Lapset on innokkaita ja rakastaa tanssia ja oppia uusia juttuja. Fiilis minkä näiden lasten opettamisesta saa on sanoin kuvaamaton. <3
Oon nyt käynyt näissä projekteissa kuukauden ajan, luonut uusia kontakteja ja jakanut kokemuksia tanssikulttuurista Suomessa ja vain nauttinut jokaisesta hetkestä ja tanssiaskeleesta näiden ihmisten rinnalla. Samoin aloin opettaan tanssia orpokodilla, jossa oon vapaaehtoisena tällä hetkellä. Tälle kaikelle on hyvin vaikea jättää hyvästit 4 kuukauden päästä. Mutta suunnitteilla on nyt jameja ja yhteistyötä projektin kanssa vielä Suomeen palattuani ja moni jätkistä on kiinnostunut tuleen katsastaan Suomen b-boy kulttuuria. Ainoa ongelma on tietty raha. Ja tietty olis mieletöntä kerätä Suomesta tanssijoita tuleen tänne. J Laitan oheen pari linkkiä projektien ja Bouncing Cats elokuvan sivuille. Nyt tämä tyttö lähtee jammaillen Sharing Hallille! ;)
Bouncing cats movie http://www.facebook.com/bouncingcats
Dance Together Uganda http://www.facebook.com/group.php?gid=133875653317172
BPU http://www.myspace.com/breakdanceprojectuganda
keskiviikko 1. joulukuuta 2010
Around the Pearl of Africa: part two JINJA!
Viikko mutareissun jälkeen pakkasin repun ja reissasin hollantilaisen Jackien kanssa Jinjaan. Suunnitelma oli lähtee Jackien kahden paikallisen tutun kanssa autolla. Toinen ei tullut ja sen sijaan löysin takapenkiltä viereltäni istumasta herran nimeltään Moses. Kului 2 minuuttia, herra Moses esitti kysymyksen “have you ever kissed a black man?” “Yes” “Did you like it?” “Yes” “Want to do it again? What you see when you look at me?” Huoh. Onnekseni tämä kaveri ei ollut tulossa Jinjaan, vaan oli ainoastaan matkalla kotiinsa. Lähettiin siis kolmistaan. Saavuttiin Jinjaan Nile rafting mestoille ja pystytettiin teltta. Lähettiin tsekkaan Jinjan yöelämää, jota ei ollut. Juotiin pari bissee ja mentiin nukkuun. Aamulla herättiin ja valmistauduttiin koko päivän koskenlaskuun Jackien kanssa! Aluks meidät vietiin syömään herkkuaamiainen, lyhyt tietopaketti, liivit ja kypärä päälle ja matkaan! Ainoastaan meidän 6hengen vene halus tehdä koko päivän muut vain puolikkaan. Alkumatkan ajan opas kerto miten toimia missäkin tilanteissa, ja tuli sellanen olo että se oli itekin ihan paniikissa. :D Eka putous oli helppo, sitten kaikki lähtikin käsistä. Otettiin yli-inhimilliset voimat käyttöön ja aloitettiin taistelu elämästä ja kuolemasta. Ikinä en oo ollu samaan aikaan noin peloissani ja innoissani. Matkan aikana pompittiin pois veneestä ajelehtiin virtaan ja takas ja putous ja äääää! Ekassa isossa olin ainoo joka piti veneen ja ajelehtin jossain yrittäen ettiä muita. Yhdessä jäin jumiin veneen alle, ja tietä ulos oli hieman hankalaa paikantaa. Selvisin. Kaks naista meni pelastusveneeseen puolessa välissä matkaa ja tuli takas myöhemmin. Viimenen oli nimeltään paha paikka/hauta. Heh. Ainoastaan neljä meistä lähti siihen kuultuamme sanat “jos ette kaadu niin se on ihan ö-verisiisti, mut sit jos kaadutte niin tota keräillään teitä sit mut se on tosi hankalaa noin voimakkaassa virrassa.” No, selvittiin kaatumatta ja fiilis oli aika sanoin kuvaamaton! ;)
Niililtä selvittyämme oli superihmisolo. MINÄ PYSTYN MIHIN VAIN! Saatiin iso buffetillallinen ja ilmasta bissee. Nile Specialilla oli hyvä juhlistaa voitokasta seikkailua. Samassa veneessä oli yks ugandalainen mies Dumi yhdessä kanadalaisen anoppinsa kanssa. Hengattiin niiden ja Dumin tyttöystävän ja serkkujen kanssa koko ilta ja puheet koskiseikkailusta ei lakannu edes aamulla. Meidän kuski kävi yöllä kovin ahdistavaks kun se alko vuorotellen yrittään sekä mua että Jackieta. Lopulta se haistatti ja lähti meneen johki hotelliin jonka oli buukannu meille kolmelle kysymättä meiltä mitään. Ite halusin nukkua teltassa toisenkin yön. No yöllä se soitteli viel Jackylle ja riehu ja päätettiin sitten että mennään kotiin aamulla uusien tovereidemme kyydillä. Kuski tuli takas aamulla, tappeli Jackyn kanssa ja vainos meitä sit siihen asti kunnes hypättiin autoon ja lähettiin katteleen Jinjaa uusien loistavien naamojen kanssa. Kutsuin ne myös synttärijuhliin ja ne heitti meidän sit kotiovelle saakka kun halus nähdä reitin synttäreille. Pidetään edelleen yhteyttä, tosin Dumin tyttöystävä lähti takas Kanadaan L Mutta je, nautin nautin! <3
Niililtä selvittyämme oli superihmisolo. MINÄ PYSTYN MIHIN VAIN! Saatiin iso buffetillallinen ja ilmasta bissee. Nile Specialilla oli hyvä juhlistaa voitokasta seikkailua. Samassa veneessä oli yks ugandalainen mies Dumi yhdessä kanadalaisen anoppinsa kanssa. Hengattiin niiden ja Dumin tyttöystävän ja serkkujen kanssa koko ilta ja puheet koskiseikkailusta ei lakannu edes aamulla. Meidän kuski kävi yöllä kovin ahdistavaks kun se alko vuorotellen yrittään sekä mua että Jackieta. Lopulta se haistatti ja lähti meneen johki hotelliin jonka oli buukannu meille kolmelle kysymättä meiltä mitään. Ite halusin nukkua teltassa toisenkin yön. No yöllä se soitteli viel Jackylle ja riehu ja päätettiin sitten että mennään kotiin aamulla uusien tovereidemme kyydillä. Kuski tuli takas aamulla, tappeli Jackyn kanssa ja vainos meitä sit siihen asti kunnes hypättiin autoon ja lähettiin katteleen Jinjaa uusien loistavien naamojen kanssa. Kutsuin ne myös synttärijuhliin ja ne heitti meidän sit kotiovelle saakka kun halus nähdä reitin synttäreille. Pidetään edelleen yhteyttä, tosin Dumin tyttöystävä lähti takas Kanadaan L Mutta je, nautin nautin! <3
Around the Pearl of Africa: part one.
Lupasin kuukausi sit kirjottaa jotain kivaa reissuistamme Murchison Fallseille ja Jinjaan, heh. Ottakaamme siis takapakkia menneisyyteen ja kerron matkoista, jotka eivät menneet niin suunnitellusti, vai sanoisko että suunnitelmaa ei ollut edes tehty :D
Murchison Fallseilla oltiin Lokakuun alkupuolella. Lähdettiin kuuden mzungun ja paikallisen kuskitoverimme kanssa matkaan Luoteis-Ugandan huudeille. Mielettömän kauniit maisemat jo mennessä. J Auto jolla lähdettiin ei todellakaan ollut tarkoitettu safariajeluun ja saatiinki pomppia autosta ulos että nähtiin eläimiä, mieleen jäi lähinnä antiloopit joita oli varmaa saman verran ku Suomessa asukkaita. Leijonat missattiin, varmaan matalan auton takia, mutta näin HIPPOJA! Kun lähestyttiin safarin loppua kuultiin että matkalla ois pitäny olla aseistettu opas autossa, haha nevermind. Seuraavana lähettiin lautalla kohti putouksia ja matkalla vaan nautittiin auringosta ja upeista maisemista. Kun lähestyttiin putouksia lautta tiputti meidät keskelle viidakkoo, koska haluttiin vaeltaa ylös putouksien “päälle”. Vaellus oli mahti ja Murchison Falls, wau. Kau-nis-ta. Kun saavuttiin lopetuspisteelle kuultiin että bussi oli juuttunut tielle joka johtaa paikkaan jossa oltiin, joten Faruk ei pääse hakeen meitä. Tietenkään yhteys ei toiminut myöskään ja kiivettiin jollekin kukkulalle soittaan Farukille mutta yhteys ei toiminut sen päässä. JES! Vuorossa odottelua, koska oppaat ei antanu meidän lähtee kävellen Farukin luo, koska pimee oli tulossa puolessa tunnissa ja matkaa oli 9km. No, istuttiin, palelluttiin, iski nälkä ja moskiitot. Sitten äkkiä joku huutaa FARUUUUUUUK! Haha, siinä hän oli. Käveltiin autolle ja lähettiin ettiin majapaikkaa. Ajettiin pitkän matkaa jossain kunnes tajuttiin ettei Faruk myöskään tiedä missä ollaan. Oli pimeä ja oltiin pirun nälkäsiä. Kaikki safarilodget oli täynnä tai aivan tajuttoman kalliita. Sit soitettiin jonneki ja ne anto ohjeita, “ette voi eksyä”. Hahahhahaha. Minne päädyttiin? Keskelle safarialuetta, mutaan juuttuneen auton kanssa. Ei muuta kun kaikki ulos ja työntämään. Auto liikkui, kunnes, tömäys ja taas jumissa. Tällä kertaa työntäminen oli toivotonta. Kaikki autoon ja hätäpalaveri. Alkoipa sitten satamaan ja istuttiin tunti kunnes poikien oli pakko lähtee hakeen apua. Iskettiin ne otsalamppujen, sadetakkien ja sandaalien kanssa tarpoon mudassa keskelle pimeyttä ja kaatosadetta. Itse istuttiin mutaisina autossa, ovet lukittuina ja mussuttaen viimeisiä ruuan rippeitä. Pian tajuttiin ettei pojat ottanu edes puhelinta mukaan.
Odotettiin tunti, tyttölaumalle iski pissahätä. Suunnitelma: kaikki ulos autosta samaan aikaan, pissataan auton viereen rivissä ja rynnätään takas autoon. :D Tässä vaiheessa oltiin jo kehitelty kaikki kauhutarinat päissämme ja jaettu toistemme kanssa.
Noin puol tuntia tästä eteenpäin Juri ja Faruk palas ufo-olentoina takaisin(erotettiin ainoostaan ristiin rastiin kulkevat otsalamput). Auto odotti meitä muutaman sadan metrin päässä ja Faruk päätti nukkua autossa yön yli. Me muut tarvottiin rinkat selässä mutavellissä pelastaja-autolle, käytiin kysyyn ruokaa jostain, ei mitään. Majapaikka oli suloinen heinäkattotalojen kylä. Vaihdettiin vaatteita ja lainattiin Melinan kanssa muille tytöille koska suomitytöt oli ainoita jotka oli varautunu kaikkeen. :D Saatiin kuivaa leipää, teetä, banaaneja ja bissee! Riemu oli vallaton. :D Hetken päästä kyettiin jo bisset ja banaanit kädessä nauraan kaikelle. Juhlittiin muutama tunti pelastumista ja painuttiin nukkuun sänkyihin joita ei oltu todennäköisesti siivoiltu hetkeen. Mutta ihana maja. Hi.
Aamu koitti, herättiin ennen kukonlaulua ja saatiin apumiehiä työntään autoa. Vietiin Farukille banaani. 15 hengen joukolla puskettiin auto ylös paskasta ja saatiin paskat päällemme. Kiitettiin apumiehiä/naisia ja annettiin vähän rahaa. Sitten haluttiin jatkaa matkaa ja saavuttaa koti niin pian kun mahdollista. Vaatteita ei vaihdettu koska matkan aikana työntöhommia kohdattiin ainakin viidessä paikassa. Hirveellä kiireellä saavutettiin lautta ennen lähtöö. Satamassa saatiin kivat naurut osaksemme ja jengi kyseli mitä helvettiä meille on tapahtunu. :D Toivotettiin hyvää matkaa saapuneille turisteille. Kun päästiin toiselle puolen ajettiin hetki kunnes joku tuli huutaan että tie on niin huono ja jyrkkä ettei ikinä päästä sitä ylös jos koitetaan. Meitä ei kiinnostanu varottelut enää siinä vaiheessa. Oltiin selvitty paljon pahemmastakin joten ei muuta kun ulos ja muskelikädet kehiin. Työntää, työntää, työntää, työntää, jasiellläääää! Jengi katto suut auki kun mzungujengi jatko matkaansa.
Parin tunnin päästä saavutettiin eka kylä josta saatiin RUOKAAA! Eka kahvila mihin mentiin sisään ajo meidät ulos koska oltiin liian mutasia. Löydettiin sit joku ulkopaikka. Syötiin, vaihdettiin vähän vaatetta ja jatkettiin nauraen takaisin koti-Nansanaan rakkaassa mutavelliautossa matkaten.
Ikuisesti muistaen, Murchison Falls.
Murchison Fallseilla oltiin Lokakuun alkupuolella. Lähdettiin kuuden mzungun ja paikallisen kuskitoverimme kanssa matkaan Luoteis-Ugandan huudeille. Mielettömän kauniit maisemat jo mennessä. J Auto jolla lähdettiin ei todellakaan ollut tarkoitettu safariajeluun ja saatiinki pomppia autosta ulos että nähtiin eläimiä, mieleen jäi lähinnä antiloopit joita oli varmaa saman verran ku Suomessa asukkaita. Leijonat missattiin, varmaan matalan auton takia, mutta näin HIPPOJA! Kun lähestyttiin safarin loppua kuultiin että matkalla ois pitäny olla aseistettu opas autossa, haha nevermind. Seuraavana lähettiin lautalla kohti putouksia ja matkalla vaan nautittiin auringosta ja upeista maisemista. Kun lähestyttiin putouksia lautta tiputti meidät keskelle viidakkoo, koska haluttiin vaeltaa ylös putouksien “päälle”. Vaellus oli mahti ja Murchison Falls, wau. Kau-nis-ta. Kun saavuttiin lopetuspisteelle kuultiin että bussi oli juuttunut tielle joka johtaa paikkaan jossa oltiin, joten Faruk ei pääse hakeen meitä. Tietenkään yhteys ei toiminut myöskään ja kiivettiin jollekin kukkulalle soittaan Farukille mutta yhteys ei toiminut sen päässä. JES! Vuorossa odottelua, koska oppaat ei antanu meidän lähtee kävellen Farukin luo, koska pimee oli tulossa puolessa tunnissa ja matkaa oli 9km. No, istuttiin, palelluttiin, iski nälkä ja moskiitot. Sitten äkkiä joku huutaa FARUUUUUUUK! Haha, siinä hän oli. Käveltiin autolle ja lähettiin ettiin majapaikkaa. Ajettiin pitkän matkaa jossain kunnes tajuttiin ettei Faruk myöskään tiedä missä ollaan. Oli pimeä ja oltiin pirun nälkäsiä. Kaikki safarilodget oli täynnä tai aivan tajuttoman kalliita. Sit soitettiin jonneki ja ne anto ohjeita, “ette voi eksyä”. Hahahhahaha. Minne päädyttiin? Keskelle safarialuetta, mutaan juuttuneen auton kanssa. Ei muuta kun kaikki ulos ja työntämään. Auto liikkui, kunnes, tömäys ja taas jumissa. Tällä kertaa työntäminen oli toivotonta. Kaikki autoon ja hätäpalaveri. Alkoipa sitten satamaan ja istuttiin tunti kunnes poikien oli pakko lähtee hakeen apua. Iskettiin ne otsalamppujen, sadetakkien ja sandaalien kanssa tarpoon mudassa keskelle pimeyttä ja kaatosadetta. Itse istuttiin mutaisina autossa, ovet lukittuina ja mussuttaen viimeisiä ruuan rippeitä. Pian tajuttiin ettei pojat ottanu edes puhelinta mukaan.
Odotettiin tunti, tyttölaumalle iski pissahätä. Suunnitelma: kaikki ulos autosta samaan aikaan, pissataan auton viereen rivissä ja rynnätään takas autoon. :D Tässä vaiheessa oltiin jo kehitelty kaikki kauhutarinat päissämme ja jaettu toistemme kanssa.
Noin puol tuntia tästä eteenpäin Juri ja Faruk palas ufo-olentoina takaisin(erotettiin ainoostaan ristiin rastiin kulkevat otsalamput). Auto odotti meitä muutaman sadan metrin päässä ja Faruk päätti nukkua autossa yön yli. Me muut tarvottiin rinkat selässä mutavellissä pelastaja-autolle, käytiin kysyyn ruokaa jostain, ei mitään. Majapaikka oli suloinen heinäkattotalojen kylä. Vaihdettiin vaatteita ja lainattiin Melinan kanssa muille tytöille koska suomitytöt oli ainoita jotka oli varautunu kaikkeen. :D Saatiin kuivaa leipää, teetä, banaaneja ja bissee! Riemu oli vallaton. :D Hetken päästä kyettiin jo bisset ja banaanit kädessä nauraan kaikelle. Juhlittiin muutama tunti pelastumista ja painuttiin nukkuun sänkyihin joita ei oltu todennäköisesti siivoiltu hetkeen. Mutta ihana maja. Hi.
Aamu koitti, herättiin ennen kukonlaulua ja saatiin apumiehiä työntään autoa. Vietiin Farukille banaani. 15 hengen joukolla puskettiin auto ylös paskasta ja saatiin paskat päällemme. Kiitettiin apumiehiä/naisia ja annettiin vähän rahaa. Sitten haluttiin jatkaa matkaa ja saavuttaa koti niin pian kun mahdollista. Vaatteita ei vaihdettu koska matkan aikana työntöhommia kohdattiin ainakin viidessä paikassa. Hirveellä kiireellä saavutettiin lautta ennen lähtöö. Satamassa saatiin kivat naurut osaksemme ja jengi kyseli mitä helvettiä meille on tapahtunu. :D Toivotettiin hyvää matkaa saapuneille turisteille. Kun päästiin toiselle puolen ajettiin hetki kunnes joku tuli huutaan että tie on niin huono ja jyrkkä ettei ikinä päästä sitä ylös jos koitetaan. Meitä ei kiinnostanu varottelut enää siinä vaiheessa. Oltiin selvitty paljon pahemmastakin joten ei muuta kun ulos ja muskelikädet kehiin. Työntää, työntää, työntää, työntää, jasiellläääää! Jengi katto suut auki kun mzungujengi jatko matkaansa.
Parin tunnin päästä saavutettiin eka kylä josta saatiin RUOKAAA! Eka kahvila mihin mentiin sisään ajo meidät ulos koska oltiin liian mutasia. Löydettiin sit joku ulkopaikka. Syötiin, vaihdettiin vähän vaatetta ja jatkettiin nauraen takaisin koti-Nansanaan rakkaassa mutavelliautossa matkaten.
Ikuisesti muistaen, Murchison Falls.
torstai 11. marraskuuta 2010
Joulumiehiä!
Hyvää iltaa naiset ja herrat, tässä teille puhuu Niina Ugandasta. Jjeje. Joulukortti-projektini alkaa nyt lähestymään loppua ja kortteja on valmiina jo varsin monta kappaletta. Lähetän paketin Suomeen ensi viikolla ja näillä näkymin osa korteista on myös matkaamassa Viroon. Laitan tänne muutaman kuvan korteista, valmisteluhetkistä ja uudesta BlueSky-koulukodista, jonka rakennustyöhön lahjoitamme korteista saadut pennoset. Yhden kortin hinnaksi kaavailimme 1-2 euroa. Saanen vielä selventää faktoja. Olemme valmistaneet vinon pinon hassunnäköisiä lumiukkomiehiä BlueSkyn oppilaiden kanssa. BlueSky on koulu erityisopetusta tarvitseville nuorille, suurin osa heistä on psyykkiseltä kehitykseltään jäljessä ja osa koulun myöhässä aloittaneita, mutta kehitykseltään normaaleja lapsia. Korttien valmistus on ollut hauska kokemus sekä itselleni että oppilaille ja välillä oon löytänyt lumipalloja vuoroin kenenkin otsasta. Heh, valmistus on ajoittain ollut hieman kaoottista. :D
Uusi koulun rakennustyöt on aloitettu, mutta tällä hetkellä rahaa ei ole jatkaa rakennusta. Koulun opettaja/omistaja/varaisä Godwin on aikeissa laajentaa koulua tulevaisuudessa, ja isompi koti on siis tarpeen. Toissa viikonloppuna istutimme banaanipuita ja uudella rakennuksella on mielettömät tilat omavaraistalouteen, mitä Godwin tavoittelee.
Jos olet kiinnostunut myymään joulukortteja tutuille/tuntemattomille, otahan yhteyttä minuun! :) Joko sähköpostilla ninnuli_4@hotmail.com tai Facebook ! Kiitos ja hymy leveä! <3
Uusi koulun rakennustyöt on aloitettu, mutta tällä hetkellä rahaa ei ole jatkaa rakennusta. Koulun opettaja/omistaja/varaisä Godwin on aikeissa laajentaa koulua tulevaisuudessa, ja isompi koti on siis tarpeen. Toissa viikonloppuna istutimme banaanipuita ja uudella rakennuksella on mielettömät tilat omavaraistalouteen, mitä Godwin tavoittelee.
sunnuntai 31. lokakuuta 2010
Ki Ggwe!
Voihan Uganda! Täällä sitä mennään pää kolmantena jalkana. Elämä on varsin vallatonta ja oon kuullu jo monesta suusta olevani sekopäisin tyttö. haha. Tehtiin kaksi ei ollenkaan suunnitelmien mukaan menevää mutta siksi hyvin tapahtumarikasta ja ikimuistoista matkaa edellisinä vkloppuina. Toinen Murchison fallseille ja toinen Jinjaan Nile raftingiin! Kerron niistä lisää kunhan kerkeän ja netti ja sähköt toimis samaan aikaan. hihe.
Koululla menee hyvin. Omistaja Godwin on todella yhteistyökykyinen ja luotettava ihminen, joten olen onnekas. Oon nyt tutustunut paljon paremmin kaikkiin oppilaisiin yksilöinä joten helpompi myös suunnitella opetusta jokaisen henkilökohtaisten taitojen ja puutteiden pohjalta. Viimeisimpänä urheilupäivänä pelailin lisua tyttöjen ja vaikeammin vammautuneiden poikien kanssa. Kun jalkapallo ei oikein heiltä onnistu. Oli ihana nähdä kuinka ilosia ja nauravaisia ne oli heti kun sai tehdä jotain erilaista. Toinen vapaaehtonen käy nykyään Blue Skyssa ainoastaan urheilupäivänä ja tulee sinne istuun ruohikolle ja valittaan kuumuutta. eh. Joten kun ite oon pelannu futista poikien kanssa , niin kaikki loput pelaa pari kierrosta sulkapalloo tai leikkii hetken pallolla ja istuu sit lopun ajan ellei kehitä ohjelmaa. Joulukorttiprojekti on kohta ohi ja sitten pistän pakettia tuleen suomeen!
Tänään koululla oli kuukausittainen vanhempien päivä. Tehtiin mun ottamista kuvista video näytettäväks vanhemmille ja myytiin meidän tekemiä kenkiä ja muita taidekipaleita. Oli tosi kurja kun ajattelin että tyyliin kaikkien vanhemmat tulis paikalle mutta sinä aikana kun olin sielä ainoostaan kahden vanhemmat tuli. :/
Viime viikolla löysin jotain mikä veti jalat alta. Olin aikaisemmalla viikolla kattomassa Ugandan Nationa Contemporary Ballet’n näytöstä Child Soldiers. Mieletön tulkinta, mutta näin tanssijan kriittisellä silmällä paljon puutteita tanssillisuudessa. Mutta siis, sen jälkeen sanoin Ivanille et haluan tunneille jos mahdollista. Herra nappas mua kädestä kiinni ja veti sen järjestän puheille. Tämä herra jota Uglyksi (Emma löysin sun sieluntoverin!) kutsutaan sano nähneensä mut jamittelemassa edellisenä iltana ja sano että oon tervetullut treenaan ja pyys meitä jäämään koska edessä on b-boy&hip hop -ilta! himmeetä! No, illan jälkeen kysyin jätkiltä missä ne reenaa ja sain tietoja ja kutsun mestoille. Tällä viikolla menin Nsambya sharing hallille Melinan kanssa ja löysin ensin kaksi b-boyta, hetken päästä herroja oli sata! Treenataan sellasella helmellä ulkolavalla ja osa kadulla. Neljä jätkää opetti samaan aikaan eri juttuja ja siitä sit vaan valitsin mitä haluan oppia. Kaikki on ilmasta ja jengi opettaa toisiaan. Lopuks siel oli muutama rinki ja jengi fiilisteli. Ja sieltä sit lähettiin teatterille Bon Fire-iltaan. :)
Yks poika nimeltä Spin kerto mulle “Dance together Uganda” -projektista Nantetessa. Kaikilla lapsilla ei oo varaa tai taitoa tulla Nsambyaan asti niin ne perusti projektin omille huudeilleen Nanteteen, jonka tarkotuksena on antaa lapsille mahdollisuus parempaan elämään. Saada muksut tanssimaan sen sijasta että pikkuset löytää kadun ja huumeet. Jätkät tekee tota täysin vapaaehtoisesti. Menin paikanpäälle lauantaina ja otin mun tanssijalkavipattaja kaverin, Joshuan, mukaan. Spin tuli hakeen meidät jostain bensa-asemalta ja sit käveltiin koululle. Sielä oli suunnilleen 50 lasta ja taas monta jätkää opetti eri ryhmiä. Lapset oli hulluja! Ensin liityin Spinin vetämään ryhmään fiilisteleen ja sit aloin opettaa yhtä pikkutyttöä. Jengi oli ihan ihmeissään että muzungu voi tehdä jotain tollasia liikkeitä. :D Totesin et yks maailman kovin b-boy/girl crewi tulee Suomesta. :D Illan päätteeksi jätkät kokoo kaikki muksut yhteen ja juttelee hetken niitä näitä ja vie pienimmät lapset takaisin kotiin. Tällä kertaa ne halus mun esittäytyvän kunnolla kaikille ja kertovan vähän jotain itestäni. Mulla oli pajon kysymyksiä herättävä Nobodies- paita päällä ja sit mainitsin meistä NoBodyista pari seikkaa :D Emma, jengi haluu paitoja! Mutta niin, nyt alan siis opettaan lapsia ja treenaan ja oppiin jätkiltä lisää! Hullua. Unelmat toteutuvat täällä toden teolla.
Synttäreitä vietettiin kaljanmaistajaisten merkeissä guesthousella kynttilän valossa. Kun sähköt palas Juri huusi “and blow the candle!” Ikimuistoinen synttäripäivä. Ens viikon lauantaina pidetään isot juhlat guesthousella. “Finnish Babes are OFF THE HOOK!” Karjalanpiirakoita! Tänä viikonloppuna oon istuttanut myös banaanipuita uudelle Blue Sky- rakennukselle ja auttanut poikia siirtään tiiliä, heiteltiin niitä tyypiltä toiselle ja lopuks olin oranssi.
Yhä ja edelleen elämäni Ugandassa hymyilee. :)
Koululla menee hyvin. Omistaja Godwin on todella yhteistyökykyinen ja luotettava ihminen, joten olen onnekas. Oon nyt tutustunut paljon paremmin kaikkiin oppilaisiin yksilöinä joten helpompi myös suunnitella opetusta jokaisen henkilökohtaisten taitojen ja puutteiden pohjalta. Viimeisimpänä urheilupäivänä pelailin lisua tyttöjen ja vaikeammin vammautuneiden poikien kanssa. Kun jalkapallo ei oikein heiltä onnistu. Oli ihana nähdä kuinka ilosia ja nauravaisia ne oli heti kun sai tehdä jotain erilaista. Toinen vapaaehtonen käy nykyään Blue Skyssa ainoastaan urheilupäivänä ja tulee sinne istuun ruohikolle ja valittaan kuumuutta. eh. Joten kun ite oon pelannu futista poikien kanssa , niin kaikki loput pelaa pari kierrosta sulkapalloo tai leikkii hetken pallolla ja istuu sit lopun ajan ellei kehitä ohjelmaa. Joulukorttiprojekti on kohta ohi ja sitten pistän pakettia tuleen suomeen!
Tänään koululla oli kuukausittainen vanhempien päivä. Tehtiin mun ottamista kuvista video näytettäväks vanhemmille ja myytiin meidän tekemiä kenkiä ja muita taidekipaleita. Oli tosi kurja kun ajattelin että tyyliin kaikkien vanhemmat tulis paikalle mutta sinä aikana kun olin sielä ainoostaan kahden vanhemmat tuli. :/
Viime viikolla löysin jotain mikä veti jalat alta. Olin aikaisemmalla viikolla kattomassa Ugandan Nationa Contemporary Ballet’n näytöstä Child Soldiers. Mieletön tulkinta, mutta näin tanssijan kriittisellä silmällä paljon puutteita tanssillisuudessa. Mutta siis, sen jälkeen sanoin Ivanille et haluan tunneille jos mahdollista. Herra nappas mua kädestä kiinni ja veti sen järjestän puheille. Tämä herra jota Uglyksi (Emma löysin sun sieluntoverin!) kutsutaan sano nähneensä mut jamittelemassa edellisenä iltana ja sano että oon tervetullut treenaan ja pyys meitä jäämään koska edessä on b-boy&hip hop -ilta! himmeetä! No, illan jälkeen kysyin jätkiltä missä ne reenaa ja sain tietoja ja kutsun mestoille. Tällä viikolla menin Nsambya sharing hallille Melinan kanssa ja löysin ensin kaksi b-boyta, hetken päästä herroja oli sata! Treenataan sellasella helmellä ulkolavalla ja osa kadulla. Neljä jätkää opetti samaan aikaan eri juttuja ja siitä sit vaan valitsin mitä haluan oppia. Kaikki on ilmasta ja jengi opettaa toisiaan. Lopuks siel oli muutama rinki ja jengi fiilisteli. Ja sieltä sit lähettiin teatterille Bon Fire-iltaan. :)
Yks poika nimeltä Spin kerto mulle “Dance together Uganda” -projektista Nantetessa. Kaikilla lapsilla ei oo varaa tai taitoa tulla Nsambyaan asti niin ne perusti projektin omille huudeilleen Nanteteen, jonka tarkotuksena on antaa lapsille mahdollisuus parempaan elämään. Saada muksut tanssimaan sen sijasta että pikkuset löytää kadun ja huumeet. Jätkät tekee tota täysin vapaaehtoisesti. Menin paikanpäälle lauantaina ja otin mun tanssijalkavipattaja kaverin, Joshuan, mukaan. Spin tuli hakeen meidät jostain bensa-asemalta ja sit käveltiin koululle. Sielä oli suunnilleen 50 lasta ja taas monta jätkää opetti eri ryhmiä. Lapset oli hulluja! Ensin liityin Spinin vetämään ryhmään fiilisteleen ja sit aloin opettaa yhtä pikkutyttöä. Jengi oli ihan ihmeissään että muzungu voi tehdä jotain tollasia liikkeitä. :D Totesin et yks maailman kovin b-boy/girl crewi tulee Suomesta. :D Illan päätteeksi jätkät kokoo kaikki muksut yhteen ja juttelee hetken niitä näitä ja vie pienimmät lapset takaisin kotiin. Tällä kertaa ne halus mun esittäytyvän kunnolla kaikille ja kertovan vähän jotain itestäni. Mulla oli pajon kysymyksiä herättävä Nobodies- paita päällä ja sit mainitsin meistä NoBodyista pari seikkaa :D Emma, jengi haluu paitoja! Mutta niin, nyt alan siis opettaan lapsia ja treenaan ja oppiin jätkiltä lisää! Hullua. Unelmat toteutuvat täällä toden teolla.
Synttäreitä vietettiin kaljanmaistajaisten merkeissä guesthousella kynttilän valossa. Kun sähköt palas Juri huusi “and blow the candle!” Ikimuistoinen synttäripäivä. Ens viikon lauantaina pidetään isot juhlat guesthousella. “Finnish Babes are OFF THE HOOK!” Karjalanpiirakoita! Tänä viikonloppuna oon istuttanut myös banaanipuita uudelle Blue Sky- rakennukselle ja auttanut poikia siirtään tiiliä, heiteltiin niitä tyypiltä toiselle ja lopuks olin oranssi.
Yhä ja edelleen elämäni Ugandassa hymyilee. :)
torstai 7. lokakuuta 2010
Honeymoon with Uganda Dub
Oli otya? Mpomeddwa emmere Uganda.
Alotin maanantaina työt Blue Sky nimisellä koululla. Koulu on suunnattu erityisopetusta tarvitseville nuorille. Suurin osa oppilaista on kehitysvammaisia, osa kehitykseltään normaaleita mutta alottanut koulun myöhään. Koulun johtaja on Godwin niminen mies. Godwin asuu nuorten kanssa koululla joka on siis samalla myös koti kaikille oppilaille. Rakenteilla on nyt uusi isompi koulurakennus, mutta koulun suurin ongelma on nuorten tulevaisuus koulun jälkeen. Kehitysvammaisilla ei ole Ugandassa hirveesti mahdollisuuksia normaaliin työelämään. Mun oma tehtävä projektin sisällä on ottaa selvää kehitysvammaisten työllistymisestä Suomessa ja muissa kehittyneissä maissa ja kehittää ratkaisuja miten näitä tietoja vois hyödyntää täällä. Ehdotin myös Godwinille että tehtäis joulukortteja joita voisin lähettää Suomeen ja TE saatte kaupata niitä eteenpäin. Godwin innostui ideasta ja projekti aloitetaan ens viikolla, mahtia! Tämä kortinvääntäjätyttö pääsee oikeuksiinsa. Jos teitä siis kiinnostaa antaa pientä apua mulle projektissani niin kortinkauppaajia haetaan. :) Rahat lahjoitetaan tietenkin koululle ja sen kehitykselle, vielä ei olla keskusteltu mihin erityisesti.
Ensimmäisenä päivänä opetin koululla Charles-nimistä poikaa. Charles on kehitykseltään täysin normaali mutta Godwin poimi pojan uuden koulun rakennustyömaalta vasta hetki sitten ja pisti koulun penkille. Hyvä! Poika on tosi innokas oppiin ja hymyilee aina veikeesti. haha. Charles opettelee vasta englannin perusteita, ääntämistä ja tärkeimpiä sanoja. Mahtimuksu. Tähän asti oon opettanut koululla englantia, matikkaa, kuvista, tietokoneen perusteita ja ite oon saanut opetella sandaalien valmistusta, niin siistiä! Keskiviikkona oli liikuntapäivä ja pääsin pelaan futista poikien kanssa, tein maalin! wuhu! Noi pelaa hyvin joten ehkä oon itsekin puolen vuoden päästä pro. :D
Kuten otsikosta voitte lukea, vietän Ugandan kanssa kuherruskuukautta joten olo täällä on vain ihanaa! Ihmiset on mahtavia ja oon tutustunut yli 30 uuteen ihmiseen viikon aikana. Paikalliset pojat on hauskoja, ”cool guys”, pyörii jatkuvasti tässä guesthousella ja vie meitä hyviin bileisiin ja illanistujaisiin ja tutustuttaa Nansanaan. Sain noilta pojilta hyvin niinamaisen lempinimen ”partygirl” ja ugandalainen nimeni on ”namaganda” joka tulee jostain Ugandalaisesta perinnetanssista. Äsken törmäsin just kahteen jätkään joilla on oma studio ja toinen niistä opettaa Ugandan kansantansseja ja lupas opettaa mua myös. :) On vaikee kirjottaa suomee kun ajattelen jo englanniks, mutta siis ei vieläkään huolta minusta koska Uganda on rakkauspakkaus. Huomenna shoppailupäivä ja lauantaina on Ugandan itsenäisyyspäivä joten taidamme ostaa pullot punaviiniä ja mennä seuraan paraatia ja nautiskeleen festivaaleista. ;) Sula Bulungi!
lauantai 2. lokakuuta 2010
Oliotya!
Afrikan helmeen kuuluu hyvaa. Ensimmainen viikko alkaa olla lopuillaan ja oon sopeutunut tanne paremmin kun kuvittelinkaan. :) Tosin guesthousen vastapaata on kirkko jossa paraikaa kymmenen ihmista huutaa kilpaa ja sita tulee jatkuun taan monta tuntia, so annoying. Ekan paivan olin aivan pihalla ja vasynyt mutta heti tokana paivana oli Pacientin laksiaisjuhlat guesthousen pihassa. Ruokaa, musiikkia, tanssivia ihmisia ja paljon uusia naamoja. Paasi myos tutustuun enemman paikallisiin. :) Lapset rynnii jatkuvasti tassa guesthousella ja haluis tulla sisaan ovista ja ikkunoista. Ihania pienia, tosin valilla myos arsyttavia tapauksia. Tokana paivana kaytiin myos Kampalassa seikkailemassa, hullu mesta! Ei mitaan jarjestysta, liikenne sekasin ja matatut, bora borat, ihmiset, pyorat ja elaimet painaa samoilla teilla. Siella joutuu kyl todella varoon! Mutta jostain syysta pidin siita sekametelista.
Asun nyt siis Nansanassa UPA ogranisaation guesthousella ja taalla elama on suhteellisen turvallista. Ainakaan ei oo tullut vastaan tilanteita jotka ois pelottanu. Paljon elamaa paivin ja oin ja pimee tulee ihan hullun nopeesti! Mutta nautin olostani todella paljon
Maanantaina alotan tyot Blue Sky koululla joten siita lisaa myohemmin kun paasen tutustuun lahemmin kyseiseen projektiin. :)
Eilen vuokrattiin joku huono leffa ja syotiin poppareita, tanaan uimista ja aurinkoa ja Kampalan yota. Voikaa hyvin murut! Koska minakin voin! Ainoa ohje multa kaikille on etta toteuttakaa unelmanne! Ei niista turhaan haaveilla ;)
Asun nyt siis Nansanassa UPA ogranisaation guesthousella ja taalla elama on suhteellisen turvallista. Ainakaan ei oo tullut vastaan tilanteita jotka ois pelottanu. Paljon elamaa paivin ja oin ja pimee tulee ihan hullun nopeesti! Mutta nautin olostani todella paljon
Maanantaina alotan tyot Blue Sky koululla joten siita lisaa myohemmin kun paasen tutustuun lahemmin kyseiseen projektiin. :)
Eilen vuokrattiin joku huono leffa ja syotiin poppareita, tanaan uimista ja aurinkoa ja Kampalan yota. Voikaa hyvin murut! Koska minakin voin! Ainoa ohje multa kaikille on etta toteuttakaa unelmanne! Ei niista turhaan haaveilla ;)
sunnuntai 26. syyskuuta 2010
Six hours left Dub
Huhhuh! Nyt se on sitten menoa! Mielettömät tunnelmalliset läksiäiset perjantaina, 400 henkee kävi sanoon heippa ja koko illan olin yhtä hymyä. Ihanien ystävien livemusiikkia, parhaat Plaugen pojat pyörittämäs levyjä, Atte-herra hymyilemässä tiskin takana, Antti ja muut ystävät vierellä, perhe, SISKO <3 Nyt ei voi kun lähtee hymyissä suin. :) Seuraava päivitys jossain Ugandan huudeilla! Nyt suuntana Lontoo ja sieltä Entebbe! Maailma olen sinun! ;)
perjantai 24. syyskuuta 2010
Farewell Dub
3 päivää!! Nyt kuumottaa. Tänään Vietetään mun ja Costa Ricaan lähtevän ystäväni läksiäisiä kaksisataapäisin voimin :)) Tanssijalkaa vipattaa ja kädet tärisee jo jännityksestä. ;)
Ninnun&Antin läksiäiset, HEIPPA!
"Karibu mabwana! Bienvenidas! Perkele!
SE hetki on koittanut kun ME Ninnu&Antti pakataan reput, sanotaan HEIPPA! ja lähdetään kumpikin omille teillemme Maailmaan. Ninnu ottaa tanssiaskeleen Afrikan mantereelle Ugandaan 27.9 ja Antti sukeltaa 25.9 Atlantin taakse Väli-Amerikan huudeille Costa Ricaan ja sieltä minne ikinä jalat reissaajan kantaa.
Aletaan olla jo aika euforiaoloissa ja haluttais jakaa hyvää fiilistä Antin vikana ja Ni...nnun lähes vikana iltana kaikkien meidän frendien ja teidän frendien kanssa. Eli NÄMÄ LÄKSIÄISJUHLAT pidetään perjantaina 24.9 kello 20 alkaen meille molemmille hyvin kotoisassa ympäristössä; TAMPEREEN YÖELÄMÄSSÄ. Varattiin (monille ehkä tuntematon) Club Loco massiivisine tiloineen. Että jengiä mahtuu, avecit sallittuja -ehkä jopa pakollisia!
Lavalla soittelee alkuillasta taitavia nuoria muusikoita ja tarjolla jotain pientä ruokahommaa siinä ohessa. Ruokasotaa välttääksemme mättötarjoilu on määräaikainen. Toivoisimme teidän täten saapuvan juhliimme ajoissa. ;)
Holi-ja mehujuomia tiskin takana tarjoilee eräs erityisen suloinen herrasmies Atte yhdessä ryhmänsä neitojen ja äijien. Saa olla kännissä, saa olla selvänä, kuhan kännissä pitää yhtä hauskaa ku selvänä ja toisinpäin. Eli suurin osa, olkaahan humalassa!
MYÖHÄISILLASTA eteenpäin tyylikkään sekopäiset Plaugen pojat soittelee meille kaikkee himottavaa musaa ja luvattiin että jengi boogaa rankasti tanssilattialla. Niina haluaa paljon tanssivia herrasmiehiä ja Antille saa antaa sylitansseja.
Mestoilla on myös karaoketila ja räväkkä Senja on lupautunut pyörittään jossain kohtaa iltaa Ninnun&Antin toivelaulukarkeloja. Siellä saat vapaasti tulkiten esittää meille jäähyväislauluja JA tanssia pöydillä.
Muutenkin kaikenlainen spontaani kuten myös harkittu esiintyminen illan aikana on sallittua. Nauramme & itkemme ääneen ilomielin. ;)
VAROITUS! Humalaiset tunteenpurkaukset ovat varmoja tapahtumia puolin ja toisin, joten herrasväki varautukaa! (T:Antti)
Jotta juhlista tulee parhaat ja ainutlaatuiset tarvitaan paikalle teidät OMINA ITSEINÄNNE. Tulkaa marssien, polkien, ajaen, käsillä kävellen tai ryömien, kunhan ootte mestoilla antamassa meille aihetta palata maisemiin. ♥
Je! Hasta luego! Heippa!"
Ninnun&Antin läksiäiset, HEIPPA!
"Karibu mabwana! Bienvenidas! Perkele!
SE hetki on koittanut kun ME Ninnu&Antti pakataan reput, sanotaan HEIPPA! ja lähdetään kumpikin omille teillemme Maailmaan. Ninnu ottaa tanssiaskeleen Afrikan mantereelle Ugandaan 27.9 ja Antti sukeltaa 25.9 Atlantin taakse Väli-Amerikan huudeille Costa Ricaan ja sieltä minne ikinä jalat reissaajan kantaa.
Aletaan olla jo aika euforiaoloissa ja haluttais jakaa hyvää fiilistä Antin vikana ja Ni...nnun lähes vikana iltana kaikkien meidän frendien ja teidän frendien kanssa. Eli NÄMÄ LÄKSIÄISJUHLAT pidetään perjantaina 24.9 kello 20 alkaen meille molemmille hyvin kotoisassa ympäristössä; TAMPEREEN YÖELÄMÄSSÄ. Varattiin (monille ehkä tuntematon) Club Loco massiivisine tiloineen. Että jengiä mahtuu, avecit sallittuja -ehkä jopa pakollisia!
Lavalla soittelee alkuillasta taitavia nuoria muusikoita ja tarjolla jotain pientä ruokahommaa siinä ohessa. Ruokasotaa välttääksemme mättötarjoilu on määräaikainen. Toivoisimme teidän täten saapuvan juhliimme ajoissa. ;)
Holi-ja mehujuomia tiskin takana tarjoilee eräs erityisen suloinen herrasmies Atte yhdessä ryhmänsä neitojen ja äijien. Saa olla kännissä, saa olla selvänä, kuhan kännissä pitää yhtä hauskaa ku selvänä ja toisinpäin. Eli suurin osa, olkaahan humalassa!
MYÖHÄISILLASTA eteenpäin tyylikkään sekopäiset Plaugen pojat soittelee meille kaikkee himottavaa musaa ja luvattiin että jengi boogaa rankasti tanssilattialla. Niina haluaa paljon tanssivia herrasmiehiä ja Antille saa antaa sylitansseja.
Mestoilla on myös karaoketila ja räväkkä Senja on lupautunut pyörittään jossain kohtaa iltaa Ninnun&Antin toivelaulukarkeloja. Siellä saat vapaasti tulkiten esittää meille jäähyväislauluja JA tanssia pöydillä.
Muutenkin kaikenlainen spontaani kuten myös harkittu esiintyminen illan aikana on sallittua. Nauramme & itkemme ääneen ilomielin. ;)
VAROITUS! Humalaiset tunteenpurkaukset ovat varmoja tapahtumia puolin ja toisin, joten herrasväki varautukaa! (T:Antti)
Jotta juhlista tulee parhaat ja ainutlaatuiset tarvitaan paikalle teidät OMINA ITSEINÄNNE. Tulkaa marssien, polkien, ajaen, käsillä kävellen tai ryömien, kunhan ootte mestoilla antamassa meille aihetta palata maisemiin. ♥
Je! Hasta luego! Heippa!"
tiistai 14. syyskuuta 2010
I'm Leaving Dub
13 päivää lähtöön pitää sisällään matkasäätöö, kirpputorisäätöö, kämpäntyhjennyssäätöö, läksiäissäätöö.. Siispä kaikenkarvaisesta pyörityksestä täyttyy nää hektiset 2 viikkoa, mutta kohta tämä tyttö on ilmassa! <3 Tosin, vieläkin se tuntuu kovin epätodelliselta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)