Lupasin kuukausi sit kirjottaa jotain kivaa reissuistamme Murchison Fallseille ja Jinjaan, heh. Ottakaamme siis takapakkia menneisyyteen ja kerron matkoista, jotka eivät menneet niin suunnitellusti, vai sanoisko että suunnitelmaa ei ollut edes tehty :D
Murchison Fallseilla oltiin Lokakuun alkupuolella. Lähdettiin kuuden mzungun ja paikallisen kuskitoverimme kanssa matkaan Luoteis-Ugandan huudeille. Mielettömän kauniit maisemat jo mennessä. J Auto jolla lähdettiin ei todellakaan ollut tarkoitettu safariajeluun ja saatiinki pomppia autosta ulos että nähtiin eläimiä, mieleen jäi lähinnä antiloopit joita oli varmaa saman verran ku Suomessa asukkaita. Leijonat missattiin, varmaan matalan auton takia, mutta näin HIPPOJA! Kun lähestyttiin safarin loppua kuultiin että matkalla ois pitäny olla aseistettu opas autossa, haha nevermind. Seuraavana lähettiin lautalla kohti putouksia ja matkalla vaan nautittiin auringosta ja upeista maisemista. Kun lähestyttiin putouksia lautta tiputti meidät keskelle viidakkoo, koska haluttiin vaeltaa ylös putouksien “päälle”. Vaellus oli mahti ja Murchison Falls, wau. Kau-nis-ta. Kun saavuttiin lopetuspisteelle kuultiin että bussi oli juuttunut tielle joka johtaa paikkaan jossa oltiin, joten Faruk ei pääse hakeen meitä. Tietenkään yhteys ei toiminut myöskään ja kiivettiin jollekin kukkulalle soittaan Farukille mutta yhteys ei toiminut sen päässä. JES! Vuorossa odottelua, koska oppaat ei antanu meidän lähtee kävellen Farukin luo, koska pimee oli tulossa puolessa tunnissa ja matkaa oli 9km. No, istuttiin, palelluttiin, iski nälkä ja moskiitot. Sitten äkkiä joku huutaa FARUUUUUUUK! Haha, siinä hän oli. Käveltiin autolle ja lähettiin ettiin majapaikkaa. Ajettiin pitkän matkaa jossain kunnes tajuttiin ettei Faruk myöskään tiedä missä ollaan. Oli pimeä ja oltiin pirun nälkäsiä. Kaikki safarilodget oli täynnä tai aivan tajuttoman kalliita. Sit soitettiin jonneki ja ne anto ohjeita, “ette voi eksyä”. Hahahhahaha. Minne päädyttiin? Keskelle safarialuetta, mutaan juuttuneen auton kanssa. Ei muuta kun kaikki ulos ja työntämään. Auto liikkui, kunnes, tömäys ja taas jumissa. Tällä kertaa työntäminen oli toivotonta. Kaikki autoon ja hätäpalaveri. Alkoipa sitten satamaan ja istuttiin tunti kunnes poikien oli pakko lähtee hakeen apua. Iskettiin ne otsalamppujen, sadetakkien ja sandaalien kanssa tarpoon mudassa keskelle pimeyttä ja kaatosadetta. Itse istuttiin mutaisina autossa, ovet lukittuina ja mussuttaen viimeisiä ruuan rippeitä. Pian tajuttiin ettei pojat ottanu edes puhelinta mukaan.
Odotettiin tunti, tyttölaumalle iski pissahätä. Suunnitelma: kaikki ulos autosta samaan aikaan, pissataan auton viereen rivissä ja rynnätään takas autoon. :D Tässä vaiheessa oltiin jo kehitelty kaikki kauhutarinat päissämme ja jaettu toistemme kanssa.
Noin puol tuntia tästä eteenpäin Juri ja Faruk palas ufo-olentoina takaisin(erotettiin ainoostaan ristiin rastiin kulkevat otsalamput). Auto odotti meitä muutaman sadan metrin päässä ja Faruk päätti nukkua autossa yön yli. Me muut tarvottiin rinkat selässä mutavellissä pelastaja-autolle, käytiin kysyyn ruokaa jostain, ei mitään. Majapaikka oli suloinen heinäkattotalojen kylä. Vaihdettiin vaatteita ja lainattiin Melinan kanssa muille tytöille koska suomitytöt oli ainoita jotka oli varautunu kaikkeen. :D Saatiin kuivaa leipää, teetä, banaaneja ja bissee! Riemu oli vallaton. :D Hetken päästä kyettiin jo bisset ja banaanit kädessä nauraan kaikelle. Juhlittiin muutama tunti pelastumista ja painuttiin nukkuun sänkyihin joita ei oltu todennäköisesti siivoiltu hetkeen. Mutta ihana maja. Hi.
Aamu koitti, herättiin ennen kukonlaulua ja saatiin apumiehiä työntään autoa. Vietiin Farukille banaani. 15 hengen joukolla puskettiin auto ylös paskasta ja saatiin paskat päällemme. Kiitettiin apumiehiä/naisia ja annettiin vähän rahaa. Sitten haluttiin jatkaa matkaa ja saavuttaa koti niin pian kun mahdollista. Vaatteita ei vaihdettu koska matkan aikana työntöhommia kohdattiin ainakin viidessä paikassa. Hirveellä kiireellä saavutettiin lautta ennen lähtöö. Satamassa saatiin kivat naurut osaksemme ja jengi kyseli mitä helvettiä meille on tapahtunu. :D Toivotettiin hyvää matkaa saapuneille turisteille. Kun päästiin toiselle puolen ajettiin hetki kunnes joku tuli huutaan että tie on niin huono ja jyrkkä ettei ikinä päästä sitä ylös jos koitetaan. Meitä ei kiinnostanu varottelut enää siinä vaiheessa. Oltiin selvitty paljon pahemmastakin joten ei muuta kun ulos ja muskelikädet kehiin. Työntää, työntää, työntää, työntää, jasiellläääää! Jengi katto suut auki kun mzungujengi jatko matkaansa.
Parin tunnin päästä saavutettiin eka kylä josta saatiin RUOKAAA! Eka kahvila mihin mentiin sisään ajo meidät ulos koska oltiin liian mutasia. Löydettiin sit joku ulkopaikka. Syötiin, vaihdettiin vähän vaatetta ja jatkettiin nauraen takaisin koti-Nansanaan rakkaassa mutavelliautossa matkaten.
Ikuisesti muistaen, Murchison Falls.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti